Tyhjien pussien rapinaa



Ilta-Sanomat tietää kertoa, että "MIES kanteli vangitsemispäätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen. Miehen mukaansa välitön vangitseminen on kohtuutonta, koska hänellä on työpaikka ja asunto ja hän on juuri valmistunut insinöörikoulutuksesta."

Insinööriä ei saa pistää vastuuseen, sillä hän on insinööri. Varsinkin, kun hänellä on työpaikka ja asunto. Viis siitä, että nainen sai vaikeita vammoja päähänsä ja hänen henkensä onnistuttiin pelastamaan vain hätäleikkauksella Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Pahoinpitelyn seurauksena nainen kärsii muun muassa näön ja kuulon heikkenemisestä ja hänen haju- sekä makuaistinsa katosivat lopullisesti. Lisäksi  nainen on ollut pahoinpitelystä lähtien työkyvytön, kertoo Ilta-Sanomat 28.7.2016.

On se vaan niin väärin, että insinöörikin joutuu väkivaltaisesta teostaan vastuuseen.  Vaikka ilmiselvästihän tämä on väärin, sillä naisen syyhän tämä tietenkin on, kun insinöörin on näin pitänyt ryhtyä tällaista "lähiopetusta" antamaan. 



Kommentit