Iltapäivä mökillä

 Kuvat MM


Säätiedotus  lupasi niin mahtavaa päivää, että päätin pitää vähän ylityötuntejani vapaana ja lähteä töistä jo klo 13.30 sen perinteisen klo 18.30 sijaan. Kyllä kannatti!



 Pupu oli loikkinut pihassa. Onneksi omenapuuni ovat suojattu.





Päivän päätehtävä oli uuden tuvan pöydän öljyäminen. Sain aivan upean pöydän lahjaksi. Kansi on tehty lähes  50 vuotta vanhasta punahongasta. Olen haaveillut tällaisesta pöydästä, mutta en ole koskaan kuvitellut saavani sitä. Aivan mahtavaa.
 

Pöydän kansi on nyt suoristumassa.  Jalkoihin liimataan vielä huopa ja sitä pitää öljytä nyt viikon ajan niin usein kuin mahdollista. En ole ihan varma, viitsinkö ajelle joka päivä maalle, mutta kerran viikossakin riittää. Toivotaan ainakin.



Pöytä on tehty mittatilaustyönä ja se on tavallista ruokapöytää hieman korkeampi. Se toimii samalla työpöytänä ruoanvalmistuksessa. Yritän vielä löytää paikan, jossa saisin teetettyä siihen vähän korkeammat tuolit. Tuoleja taitaa mahtua ympärille peräti 10-12 henkilöä. Wow. Tervetuloa kamut syysiltana loimulohelle.



Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit