Kyllähän minä sen kai ymmärrän


Kuva MM 2016. Kun roskis on tyhjäämättä yli viikon se näyttää tällaiselta.

Kyllähän minä sen kai ymmärrän teoreettisesti,  sillä minulle on niin kerrottu, että siivous kannattaa ulkoistaa.  Käytännössä en ole asiasta kuitenkaan aivan varma. En ole ollut koskaan.

Siivosufirmasta, suuresta sellaisesta, tulevat siivoojat eivät ole kovin pysyväisiä ja siivouksen taso laskee.  Syitä on monia. Yksi syy on että siivoojalla on liian suuri alue hoidettavanaan ja hän ei yksinkertaisesti ehdi tekemään työtään kunnolla. Tällaisessa tapauksessa on menty hinta edellä: halutaan Kämpin palvelua Omppuhotellin  hinnoilla.

Toinen keskeinen syy on mielestäni  se, että siivooja ei kuulu oikein mihinkään. Hänellä ei ole työyhteisöä siinä siivousfirmassa eikä oikein siinä yrityksessäkään, jossa hän työtään hoitaa. Kasvottomalle työnantajalle ei ole ehkä niin kovin suurta motivaatiota tehdä työtä. Haukut tulee joka tapauksessa. Jos yrittää selittää, että siinä annetussa ajassa ei ehdi yksin hommia hoitamaan (muutamaa tuhatta neliötä toimistotiloja), tulee pyyhkeitä. On ehdittävä, sillä niin sopimuksessa lukee.

Kolmantena ongelmana on vaihtuvuus ja huono perehdyttäminen. Kun vaihtuvuus on tiuhaa, seuraava siivooja astuu kehiin käytännössä pää pensaassa eikä luultavasti edes tiedä, että avokonttoritiloissa on vessoja, joihin pitäisi käydä viemässä välillä vessapaperia ja tyhjäämässä roskikset.

Siivous, kun se tehdään kunnolla, on tärkeä asia kiinteistön ja viihtyvyyden näkökulmasta.  Siivousta ei yleensä huomaa, kun se on hoidettu hyvin. Palaute tulee kuitenkin välittömästi kun homma jää tekemättä.



Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit