Täti on ihan ihmeissään


Täti kyllä on vuosien varrella tullut ihmetelleeksi useampaankin kertaan sitä, että miksi valtion hommat iskevät aina ns. kintuille. Taas tuli tällainen yksi palvelukukkanen, kun yritin katsastella nuorisolle lippuja isolle kirkolle. Kuinkas sitten kävikään. Lipunmyyntisivusto oli kaatunut. (Ei saatu yhteyttä).  No kas. Vaasassa ei ole enää edes lipunmyyntipistettä. Se on lakkautettu kuten muutama junavuorokin. Siispä käväisin OnniBuss:in sivustolla ja tein varauksen. Taisin saada kuusi nuorta meno- paluu samaan hintaan, mitä VR:llä yhden.
Aika hullua. Oikeasti.

Sayn laki on että tarjonta luo kysyntää. Tämän ymmärtäminen on valovuoden päässä paikallisen rautatieyhtiön ajatusmaailmasta. Samoin kuin se, että asikas on se, jota varten ollaan olemassa. Kun matkustaja ostaa matkan, hän ostaa palvelulupauksen, jonka mukaan kulkuneuvo lähtee paikasta a) tiettyyn aikaan ja on perillä paikassa b) juuri silloin mitä lipussa lukee eikä tuntia kahta myöhemmin. 

Tämän meidän rautatieyhtiömme ajatusmaailma ei ole ollut koskaan oikein asiakkaan tarpeista lähtevä. Enemmän on mietitty sitä, mikä on itselle helppoa ja vaivatonta. Yksi asia, josta olen muutaman kerran huomauttanut tämän mainitun laitoksen edustajille on koskenut lähtöaikoja. Jos ajatellaan, että työvuorot päättyvät esim. klo 16, ei ole tolkullista, että juna lähtee klo 16. tai 16.02 tai jotakin. Olisi huomattavasti järkevämpää, että aikataulua muutettaisiin niin, että juna lähtisikin 16.30 tai jotakin vastaavaa. Tällainen pieni ajattelutavan muutos olisi ehkä auttanut säilyttämään työpaikkoja ja reittejä. 

Sekin on jokseenkin nurinkurista, että lento Lontooseen  maksaa saman verran kuin meno-paluu isolle kirkolle täältä maaseutujen takametsistä.



Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit