Sieniviikonloppu

Aivan mahtava sieniviikonloppu! 

Viikolla kävin pari kertaa täyttämässä korini sienillä ja sitten perjantai-iltana lähdimme työkaverini kanssa katsastamaan paikat. Puoli korillista saatiin herkkutatteja ja haperoita. Muutama vaaleaorakaskin tuli mukaan.

Lauantaina kävimme Viuhkan kanssa sitten nappaamassa korilliset.
Sunnuntaina lähdimme heti aamusta. Nappasin Viuhkan kyytiin kotikonnuiltaan ja suunnistimme metsään. Korit täyttyivät herkkutateista. En muista, koska olisi voinut oikeasti ihan valikoida, mitä ottaa koriinsa! Kävimme välillä tyhjäämässä korit autoon ja lähdimme uudelleen.

Kantarelleja löytyi yhden kastikkeen verran. Oli kyllä aivan mainiota jauhelihapihvin (itse tehty tietty) kanssa. Lisukkeeksi paistoimme vaaleaaorakasta. Nam.



 Samalla kun kuskasin Viuhkan takaisin kotikonnuilleen, piipahdin uudelleen metsässä. Ja taas tuli korillinen ihania herkkutatteja. Ei voi olla muuta kuin tosi, tosi tyytyväinen!


 <3 <3 <3
Kyllä sienimetsässä liikkuminen syksyisin on ihmisen parasta aikaa!



 Tällä tatilla oli kokoa!




Sitten sellainen pikkuinen juttu! Metsässä oli käynyt joku sienestäjä, joka ei näytä tajuavan, että myös tattien jalat (kuten myös kaikkien muidenkin sienten) ovat ihan sitä samaa materiaalia kuin lakit ja siis syötäviä! Joku aloittelija tai muuten tietämätön oli katkonut herkkutateilta lakit ja jättänyt aivan priimat jalat metsään.

Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit