Kiltti koira


Tämä on viimeisiä kuvia Ronjasta. Se olisi todennäköisesti sanonut olevansa kiltti ja fiksu koira, joka ei syö herkkutikkua ennen kuin saa luvan. Ehkä se olisi nurissut siitä, että kaikkeen koira joutuukin alistumaan. Tikun saa syödä ihmisten mielenliikeiden mukaan eikä heti, ihan heti, vaikka kuinka haluaisi.

Ronjaa (20.2.2011-21.5.2014) ei siis enää ole. Se ehti olla meillä tasan kaksi vuotta ja yhden päivän. Se sai heti koiraystäviä, joiden kanssa se pääsi juoksemaan sydämensä halusta pellolle.

Ronjasta tuli meidän ikioma ja rakas personal trainer. Maailman mainioin koira. Kiltti ja viisas.

Mikä sitten johtui päätökseen.... Seinä. Joskus seinä on niin paksu ja kova, että on myönnettävä tosiasiat.  Järjellä tajusin, jo ihan alussa, että kaikki ei ole hyvin. Tunteilla myönsin vähitellen. Kouluttajan arvio ja eläinlääkärin vahvistama  arvio aivovammasta/kasvaimesta auttoi tekemään päätöksen. 

Kaikesta järkeilystä huolimatta itkettää.
Eläimen vaisto on ihmeellinen asia. Vai lukeeko se vain tilanteita niin taitavasti? Aamulenkki sujui sen viimeisenä ilman ongelmia. Ehdin jo miettimään, että joskos se kuitenkin tästä. 

Kun tuli aika lähteä, se ei halunnutkaan tulla mukaan. Autossa se riehui kuin viimeistä päivää (ja sehän oli oikeassa, että päivä on viimeinen). Yleensä se on rakastanut sitä, että mennään ajeluille. Katsonut ylväästi takaikkunasta, kun kilometrit jäävät taakse. Nyt se uikutti ja hyppi autossa aivan sekopäisenä. Eläinlääkäriinkin se on yleensä tullut häntäänsä heiluttaen. Nyt sain raahata sinne. 

Elämä on välillä julmaa. Meille ihmisille. Se ei kohtele meitä kohtuullisesti, koska se ei tunne sitä käsitettä samalla tavalla mitä me. Tai miten me kuvittelemme olevan kohtuullista.
Assarit tulivat saattamaan Ronjaa. He halusivat käydä vielä kerran silittämässä sitä kun se oli jo lähtenyt enkelieläintarhaan.

Nyt tuntuu oudolta, kun aamulla ei kukaan käy tökkäämässä kuonolla, että nyt heti ylös, ulos ja lenkille.  Tuntuu oudolta kun kukaan ei saata ovelle eikä tule vastaan kun tulee sisälle.

Assarit sanoivat, että vaikka koirasta on vaivaa, mutta siitä on niin paljon iloa, että sen vaivan näkee mielellään. Olen samaa mieltä. Koirasta on todella paljon vaivaa ja kun lähtee jonnekin, on aina mietittävä minne koiran laittaa.

Kissalle löytää  hoitopaikan huomattavasti helpommin, mutta koira on jo aivan toinen juttu. Varsinkin, jos koira on sakemanni.




Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit

  1. Kyllä tuo luopuminen on ikävä juttu ja teidän kohdalle on sattunut pienellä aikaa monta juttua. Vähän munkin silmät täällä hikoilee. :,)

    VastaaPoista
  2. Kova paikka. Rakkaasta ystävästä luopuminen tekee kipeää, vaikka kuinka tietää että muuta ratkaisua ei olisi ollut. Kokemuksesta voin sanoa, että ainoa helpostus ikävään on uusi pentu. Aikakin auttaa, mutta kovin hitaasti. Voimia sinulle ja assareille <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti