Tämä päivä on niitä, joilloin kaikki tuntuu mustalta ja tummalta harmaalta. Oli aika jättää jäähyväiset lähes 90-vuotiaalle sedälleni ja kummisedälleni melkein päivälleen kolme vuotta kummitätini ja hänen vaimonsa jälkeen. He ehtivät olla naimisissa 61 vuotta.
Tällaisina päivinä pitäisi vain jaksaa ajatella J.W. von Goethen sanoin: "Älä sure sitä, että yhteinen aika on ohi. Iloitse siitä, että se on ollut."
Muistot tulvahtavat väkevinä aaltoina mieleen. Kyynelten seasta tulee pieni hymy. Vähitellen.
Serkkujeni kanssa pohdimme, että miksi elämä on niin kiireistä, että tapaamme toisiamme aina vain hautajaisissa. Ne pitkät välimatkat...sitä kaikkea, niitä meidän pieniä tekosyitämme, jolla saamme itsemme tuntumaan tärkeältä ja tarvittavalta.
Sarkastisesti voi ehkä todeta, että hautajaiset ovat sinänsä hyvä tilaisuus. Siellä myös assarit pääsivät tutustumaan sukulaisiin, joita hekään eivät ole tavanneet muualla kuin hautajaisissa.
Otan osaa suruun.
VastaaPoista<3 kiitos MammaN
PoistaSetäni sai viettää hyvän ja pitkän elämän. Hän oli hyväkuntoinen ja hyväntuulinen pappa. Piti huolta itsestään ja vasta viimeisen puolen vuoden aikana sairaala kävi hänelle tutuksi.
Osanottoni! Yritän parhaillaan itse toipua puolisoni kuolemasta ja tiedän miten kipeää viimeiset jäähyväiset tekevät. Mutta kuten sanot, haikeus ja ikävä ovat hinta kaikesta siitä hyvästä mitä oli. Enhän sitä mitenkään antaisi pois.
VastaaPoistaKiitos Ina. <3 osanottoni Sinulle ja jaksamista. Ehkä se kipu, haikeus ja ikävä kertovat juuri sitä, että ei ole kysymys yhdentekevästä asiasta. Ja Saarnaanjaa lainaten: "... On aika itkeä, on aika nauraa...."
PoistaNuorempana en pitänyt hautajaisista ollenkaan. En voi sanoa rakastavani sitä tilaisuutta nykyäänkään, mutta nyt pidän sitä tärkeänä tilaisuutena suruprosessissa. On tärkeää, että voi muistella poismennyttä suvun ja ystävien kanssa. (Ja tavata edes niissä hautajaisissa.)