Pelastajakoira

Hau Kamut!

Mä tein aamulla aikaisin tädin kanssa päivän hyvän työn ja haukuin sydämeni kyllyydestä koko ajan. Täti ei muistanut edes kieltää meikeläistä.

Mentiin nimittäin taas heti kuuden jälkeen ulos ja yleensä meillä on sellainen vakiolenkki. Mä oli pihassa vähän outo ja yritin vetää sinne vakiolenkin suuntaan ja täti sanoi, että jos nyt Roivainen mentäisiinkin vähän eri tavalla tänä aamuna. Se tekee aivoillekin hyvää, kun muuttaa vähän tapojaan.

Sitten me lähdettiin. Mulla oli ihan hirveä hätä ja mä lorotin ja lorotin heti kulman takana. Täti katsoi paheksuvasti ja sanoi, että olisi nyt voinut vähän pidättää. 

Lähdimme sitten yksissä tuumin kulkemaan poikkeavaan suuntaan, mitä yleensä. Ja kun menee uuteen paikkaan on todella vaikea löytää sopivaa vessaa. Tiedättehän. Kaikki ne kiinnostavat tuoksut. No piiitkän etsinnän jälkeen sopiva kohta löytyi ja mä sain tehtyä asiani. Täti sanoi, että nyt pistetään sitten tassua toisen eteen, että tässä ei ehdi enää kuhnailemaan, kun ollaan jo kohta puolituntia kuhnailtu.

Sitten mä valpastuin. Kuului nimittäin sellainen omituinen ovenkolahdus, joka kiinnitti mun huomiotani. Punapaitainen mummo tuli ovesta ulos. Mä pysähdyin ja haukahdin ja katsoin tätiä. Täti sanoi, että älä kuule mummoille hauku. Mä katsoin tätiä ja nousin pystyyn ja ryntäsin kohti mummoa ja haukuin, yritin sanoa tädille, että tuo mummo on kyllä ihan luvattomalla reissulla. Täti sanoi, että nyt istut siihen, että mummoille ei haukuta. Sitten se kattoi mummoa ja tajusi, että mummollahan on yöpaita päällä. 

Mummon talon partsille ilmestyi joku setä. Se moikkas tädille ja täti huusi sille, että teidän talosta tuli mummo ulos yöpaita päällä. Setä kattoi sieltä partsilta alas, ja sanoi että tuolla mummolla on muistisairaus. Mummo rynkytti ovea ja meinasi lähteä jonnekin honkkeloimaan. Täti ja minä ryhdyttiin juttelemaan hänelle että nyt odotellaan tässä. Täti siinä vaiheessa sanoi mulle, että mummo pelkää sua Roivis, että oo sä hiljaa ja anna mun hoitaa tää juttelu.

Sitten se partsilla ollut setä tuli ulos ja otti mummoa kädestä ja vei hänet sisään ja sanoi, että soitetaan sun pojalle. Mä kattoin niitä ja tätiä ja haukahdin vielä kerran. Se oli sellainen tyytyväinen haukahdus, että mummo ei hävinnyt kotoaan liian kauas. Tätikin ymmärsi. Se kyllä sanoi, että ei noin kauheasti tartte mekkaloida, kun tekee hommia.

 Hmmm.... täti kysyi kotona assareilta, että mitenköhän kotoaan kauas kävellyt mummo tunnistetaan, jos mummolla ei ole oikein selvää mielikuvaa, kuka hän on ja mistä tulee....

Onneksi ei ollut pakkasta ja onneksi mummo jäi heti kiinni. Täti on nimittäin kerran törmännyt pakkasella yömyöhään yöpuvussaan ulkona harhailevaan mummoon.

Terveisin

Ronja

pelastajakoira