Koiraterapiaa

Hau Kamut!

Täti sanoi mulle tänään, että mä oon aika jännä tyyppi. Kysyin, että miten niin jännä? Mä oon omasta mielestäni tosi fiksu ja kaunis. No siis, olin taas tädin kanssa lenkillä. Mentiin siellä aamulla keskellä puistikkoa. Mä olin saanut kiikariin pari sellaista pientä karvapalloa, jotka alkoivat itte eka juttelemaan mulle heti kun mä tulin kotipihastani. Täti laittoi mut eka nakkien avulla istuun ja sitten maahan. Ja mä lopetin sen keskustelun, kun sain nakkeja. Pissasin tutun puskan juureen, siitä muuten tulee hieno kun mä aina lannoitan sitä, ja jatkoin matkaani.

Sitten yksi Chihuahua alkoi isottelemaan. Mä kattoin tätiä rukoilevasti, että eikö nyt ihan vähän edes saa sanoa, mitä ajattelee alle 45 cm korkeista koirista. Täti sanoi, että suu tukkooooooon ja työnsi nakkia niin nopeasti, että mä en meinannut ehtiä nielemään.

Päästiin siis ohi. Siis tädin mielestä hyvin. Sitten toisen puistikon keskellä tuli vastaan yks sellainen pieni collie. Siitä mä en oikein jaksanut piitata. Tosin täti työnsi mun keuhkoihini nakkeja ja käski istua ja mennä maahan ja tehdä kaikkia sen sellaista ja mähän tein. Mutta sitten tulivat taas NE. Siis ne karvapallot, ja ne näkivät mun siellä, kun tulin omasta pihastani ja aloittivat taas. Mä en enää malttanut. Sanoin tädille, että sori nyt vaan täti, mutta nyt on ihan pakko. Ja mä hyppäsin ilmaan, että täti ei ehdi vaan työntää yhtään nakkia suuhun, sillä kyllä totuus on se, että joskus kunnon haukku voittaa kilon nakkeja.

Yks setä istui sitten autossa ja se kattoi sitä meidän puuhastelua. Se avas ikkunan ja sanoi, että sulla on täti kuule todella hieno koira. Se on nuori, setä jatkoi. Täti sanoi, että joo tää on kaks. Setä kertoi tädille, että hän oli joutunut vähän aikaa sitten viemään oman sakemanninsa enkelikoiraksi. Ja sitten täti kuunteli setää, kun se muisteli sen enkelikoiria. Sillä oli ollut sakemanneja, rottiksia ja sitten rottiksen ja sakemannin risteytys. Täti sanoi kotona, että koira on kyllä varsinainen terapiaeläin, kun aina joku juttelee ja kertoo palasia elämästään. Muutenhan Suomessa ei voi ihmisille jutella, ainakaan ventovieraille, jos niillä ei ole koiraa.

Täti sanoi, että se on jutellut tämän vuoden aikana melkein joka päivä jonkun ihan tuntemattoman kanssa. Joskus useammankin. Ja kaikki moikkaavat tätiä ja meikälikkaa. Täti sanoi, että parasta terapiaa olisikin yksinäisille koiraterapia. Kaupungille voisi palkata pari kolme kiertävää koirankävelyttäjää, jonka tehtävänä olisi jutella ihmisten kanssa. Luultavasti niin saataisiin paljon enemmän viihtyvyyttä ja moni yksinäinen saattaisi löytää pysyvämpääkin juttuseuraa.

Assarit sanoivat tädille, että se on saanut taas auringonpistoksen. Täti sanoi, että kuulkaas te ootte siinä iässä, että teillä on ihmisiä ympärillä, mutta kaikilla mummoilla ja paapoilla ei ole. Ja siksi olisi tosi tärkeää, että olisi enemmän paikkoja, joihin ihmisten olisi helpompi mennä ja joissa olisi helppoa saada kontaktia toisiin. Täti sanoi assareille, että se on tyytyväinen, että voi ilahduttaa muutamaa tätiä tai setää juttelemalla niille pari minuuttia. Se voi olla tosi iso juttu just niiden ihmisten elämässä.

Sitten täti vielä lisäsi, että uskontokunnista riippumatta  periaatteena on ns. Vuorisaarnasta (Matt 7) sen 12 jae "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat."

Yliassari sanoi, että ai jaa nytkö sä sitten ryhdyit teologiksikin. Täti sanoi, että ei, vaan se on inhimillisyyden peruskäsky, joka kannattaisi assareidenkin aina muistaa. On turha vaatia, että sinua kohdellaan tietyllä tavalla, jos toimit itse väärin tai kohtelet muita huonosti. Ja kyllä elämä maksaa yleensä vielä korkojen kera kaikki härskit vedätykset, joita toisille tekee. Ne voivat tulla muodossa jos toisessa eteen. Yleensä toisessa. Eikä yhteys omaan käytökseen ehkä aina aukene. No yliassari sitten totesi, tätiä vähän aikaa kuunneltuaan, että joo onhan se noin. Karma's a bitch.

Hmmm.... mä kattoin tätiä vähän ihmeessäni. Tuli sitten mieleeni, että olin ollut kissoille muutaman kerran aika paha ja joka kerta ne antoivat takaisin. Mulla on kuonossa yksi vähän syvempi arpikin vielä muistona niiden kynsistä.

 

Ehkä me ryhdymme tädin kanssa harjoittamaan enemmän koiraterapiaa. Jos joku ilahtuu parilla hännän heilautuksella tai sillä että täti sanoo sille päivää, niin se ei aiheuta meille minkäänlaisia lisäkustannuksia.

Terveisin

Ronja

terapiakoira