Haukunestopanta vai nakkipaketti?



Hmmm.... tässä on nyt sitten kokeiltu tuota haukunestopantaa  huonolla menestyksellä. Koira ei yksinkertaisesti välittänyt siitä mitään. Itse sain pääni kipeäksi sitruunan tuoksusta.  Yksi syy oli mielestäni se, että säiliö on liian pieni suurelle koiralle.Kun saksanpaimenkoira alkaa haukkumaan, niin siinä ei ihan pieni tankki riitä.  Aine on kallista 17,90 €/pullo ja patteri 12,90 €/kpl.

Ja jos koira sitten sattuu olemaan sitkeää sorttia, niin kuin pättäväinen koiraneitini on, niin on kai järkevämpi jääräpäisenkin tädin siirtyä johonkin toiseen keinoon. Menin siis kauppaan ja ostin pari pakettia nakkeja. Yhdestä nakista tulee noin 10-12 palkintolanttia. (Palojen pitää olla oikeasti tosi pieniä, sillä muuten koira tulee kylläiseksi eikä enää halua nakkeja, näin sanoi koirankouluttaja. Lisäksi tämä minun koirani on yllättävän pieniruokainen yksilö.) Nakit näyttävät voittavat kiinnostavan kaverin. Ollaan tultu suhteellisen hyvin vastaan erinäköisiä ja -kokoisia koiria. Joistakin on selvitty yhdellä haukahduksella ja toisille emme ole uhranneet sanaakaa.

Jostakin syystä valkoiset tai harmaat villakoirat ovat kuitenkin sellaisia, joiden ohi me emme pääse kovin helpolla. Tai pääsisimme, jos kukkaroni kestäisi ostaa kylmäsavulohta. Kyllä luitte aivan oikein: kylmäsavulohta. Toinen lähes yhtä hyvä olisivat mansikat, mutta tuoreiden mansikoiden satokausi on ohi eikä se ole siis vaihtoehto. Hyvänä nelosena tulee juusto, eikä mikä tahansa tavisjuusto, vaan mieluusti Valion Oltermanni tai Pohjanpoika, joka taitaa nykyään olla nimellä Arla kermajuusto. Koiralla on siis varsin valikoitunut maku.
Pohdimme keittiön pöydän ääressä, mikä ihme näissä valkoisissa ja harmaissa koirissa on, kun niiden ohi ei meinaa päästä mitenkään. Yliassari 3 keksi mielestäni varsin fiksun teorian: koska saksanpaimenkoirat ovat toimineet kai lammaspaimenina, niin kai sitten tällaiset karitsaa/lammasta muistuttavat koirat laukaisevat niiden paimentamisvietin. Uskon, että asia on näin. Primitiivireaktiota on vaikea sammuttaa, siksi en laukeaminen pitäisi kyetä estämään.

No tässähän se lukee: "syytä välttää paikkoja, missä on lampaita." Eli valkoiset pörröiset koirat ovat sen primitiivivaiston mukaan lampaita ja ne pitää saada paimennettua takaisin laumaan. (Päivitetty 24.7.2013)

Sitten lueskelin sivustoa saksanpaimenkoira.net, josta löysin mm. seuraavan luonnehdinnan tästä rodusta: "Kovuus: Tarkoittaa koiran taipumusta muistaa epämiellyttäviä tapahtumia. Pehmeä koira välttää esimerkiksi paikkoja missä se on pelästynyt. Joskus käytetään myös termiä ohjaajakovuus, mikä tarkoittaa, miten kovia pakotteita koira vaatii ohjaajalta toimiakseen niin kuin tämä vaatii, tai miten kovia pakotteita koira sietää joutumatta passiiviseen väistämiskäyttäytymiseen." (Luonne)
Ainakin minun koirallani on todella kova ohjaajakovuus. Se saakin pikkukoirien omistajat yleensä huutamaan, että älä vedä sitä koiraa niin kovaa... hmmm.... tuota en vedä, jos se ei vetäsi ja välillä  testaisi sitä, kumpi on pomo. Ja kun koiralla on painoa 45-50 kiloa, on se vähän eri tavalla pidettävä kuin se 2-5 kiloa painava seurakoira, joka on luotu miellyttämään omistajaansa. (Toki ongelma on myös koirani tausta. En tiedä, mitä kaikkea sen menneisyydessä on sattunut ja tapahtunut. Mutta siis, jos minä olisin kouluttanut sitä itse alusta pitäen, olisi tehdyt virheet helppo jäljittää ja puuttua niihin heti oikealla tavalla.)
Valitettavasti sakemannin rotuominaisuuksiin taitaa lisäksi jossakin määrin jopa kuulua, että sen kanssa joutuu välillä ihan konkreettisestikin painimaan. Mm. yksi todella kokenut saksanpaimenkoiran omistaja (muistaakseni 10 koiraa) kertoi, että oli paininut yhden uroskoiransa kanssa ojanpenkalla lähes tunnin. Hän totesi, että oli ajatellut siinä voimamittelössä, että jos hän tämän pelin nyt häviää, niin koira on annettava sellaiselle, jota se pystyy kunnioittamaan tai sitten se pitää lopettaa, sillä noustessaan taistelun kautta kerran johtajaksi eläimellä on taipumus uusia ottelu. Ja uusintakierros tulee yleensä jonain ihmisen heikkona hetkenä.
Nakkien voimalla on siis nyt kuitenkin pidetty suu aika mukavasti kiinni. Palkkion pitää olla sellainen, että se on oikeasti hyvä ja koira arvostaa sitä. Mikään koirankeksi tai lihatikku eivät tälle nirsolle neidille kelpaa.
Koirani syö päivittäin koulutusherkkujen lisäksi 550g kuivaruokaa ja lihaa tai koiralle tarkoitettua lihavalmistetta n. 400-420 g eli yhteensä sen kitusiin uppoaa n. 970 g perusruokaa ja herkut päälle. Nakkeja menee ehkä se 100 g/päivä.
Välillä olen miettinyt, että kumpikohan tässä kouluttaa ja ketä. Joskus nimittän tuntuu, että koira kouluttaa minua enemmän kuin minä sitä. Haasteista huolimatta koiran ottaminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Parasta siinä on se, että se on aina valmiina lähtemään lenkille oli keli mikä hyvänsä ja toisaalta sen takia joudun menemään ulos väintään kolme kertaa päivässä.
Ja rajoittaahan se spontaaneja reissuja. Pitää aina miettiä selviääkö koira, pitääkö se ottaa mukaan, jääkö joku hoitamaan sitä vai viedäänkö se koppikoiraksi kaverin pihaan neljänneksi talonvahdiksi vai koiratarhaan.
Lisäksi koira on kiva kaveri kun lapset tulevat koulusta kotiin. Se on aina iloisena vastassa tulijaa.
Hmmm... siispä otsikon kysymykseen on vastaus nakkipaketti. Motivointi ja kunnon palkinto on aina parempi kuin rangaistus. Toimii ihan ihmisellekin niin parisuhteessa kuin lastenkasvatuksessa. Kuten Monty Roberts on todennut hevosten koulutuksessa, että "Violence is never the answer." Eli silloin kun avaat suusi kertoaksesi puolisollesi tai lapsukaisillesi, mitä he eivät ole vielä tehneet tai kuinka huonosti he ovat jonkun asian tehneet, niin mitä, jos seuraavalla kerrallakin vaihtaisit omaa näkökulmaasi ja kertoisit, missä he ovat eritysesti onnistuneet ja sanoisit että rakastat heitä juuri sellaisena kuin he ovat: omana itsenään. Mutta se taitaakin olla monelle ihmisenlapselle aika vaativa läksy, joten luultavasti vanha koira on sittenkin helpompi opettaa uusille tavoille kuin ihminen.
Terveisin
Täti


Edit 24.7.2013

Kommentit

  1. Minä kyllä uskon tuohon palkinnoilla kouluttamiseen enkä rankaisemiseen, mutta eipä minulla noin kovapäistä kaveria ole ollutkaan. Labbisurokseni oppi sivuuttamaan toiset urokset räyhäämättä juuri herkkupalojen voimalla. Sen sijaan lehdenjakajan haukkumista en saanut kitkettyä. Tosin hän ei haukkunut kaikille lehdenjakajille vaan niissä oli eroja: ehkä joku pisti lehden postiluukkuun jotenkin hiiviskellen ja epäluottamusta herättävällä tavalla ja ansaitsikin tulla isäntäväelle ilmiannetuksi. Myös mökkimme editse lipuva purjevene oli aina ajettava matkoihinsa - ja hyvin tuloksellisesti: kertaakaan se ei uskaltanut nousta maihin kun rantavahti oli toimessaan. (Eihän se olisi muutenkaan meille tullut, mutta sitä rantavahti ei tietenkään voinut tietää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin. Sen huomaa oppilaidenkin kanssa, että kun luo positiivisen ilmapiirin, vaikka ryhmä olisi kuinka heikkotasoinen, se yleensä ylittää itsensä. Toki joukkoon mahtuu aina muutama, jolle ei oikein mikään tehoa...mutta keskimäärin positiivinen johdatteleminen siis toimii.

      Ronjalla on muuten ihan sama juttu tuon lehdenjakajien suhteen! Yleensä se ei välitä niistä, mutta ilmeisesti uusi, niin olen tulkinnut, saa sen valpastumaan ja vähän murahatamaan. Ja entisessä asunnossa oli yksi viikonloppujakaja/tuuraaja, jota se ei vaan voinut sietää. Se murisi hänelle ihan äänekkäästi eikä uskonut hiljaa-komentoa. Ihan kun se olisi halunnut sanoa, että en muuten ole hiljaa, mä tiedän tästä tyypistä paljon enemmän kuin sinä ja se ansaitsee joka ainoan murinan.

      Tulee mieleeni kun, FB:n GSD-ryhmässä oli kuva, jossa muistaakseni neljä sakemannia kurkkaa ovesta ja siinä luki vapaasti käännettynä jotenkin näin: Sä siis ajattelet seurustella meidän perheen likan kanssa, vai? Meillä olisi esittää sulle muutama kysymys... =D

      Kun tuota koiraa alkaa enemmän tuntemaan, alkaa myöskin enemmän luottamaan sen analyyseihin.

      Poista

Lähetä kommentti