Kukkakuvia

Hmmm.... vaihdoin tänään blogin otsikkoa/nimeä. :( Otto voi aika huonosti. Menemme huomenna eläinlääkärille. Luultavasti siitä tulee Oton viimeinen eläinlääkärikäynti.

Sitä on vaan jotenkin surullinen, vaikka useamman eläimen omistaneena sen tietää, että tällainen päivä on edessä ennemmin tai myöhemmin. Silti se koskettaa aina syvältä.


Koirakin näyttää surevan kissakaveriaan. Vaikka niillä on ollut selkeästi viha-rakkaussuhde, on koira huolissaan siitä, mitä kissalle tapahtuu. Se valvoo saunan oven takana ja välillä vähän uikuttaa.
Otolle on sauna ollut alusta saakka turvapaikka. Kun se tuli meille kissatalolta, se asui ensimmäiset viikkonsa saunassa. Ja aina kun sille on tullut joku kriisi, se on vetäytynyt saunaan miettimään asioitaan.
Koira on ajanut sen välillä saunaan...
Joskus se on vetäytynyt sinne muuten vaan lepäämään tai tuijottamaan ikkunasta ulos kadulle. Tähystysikkuna. Siitä on nähnyt, kun on kulloinkin tulossa kotiin ja sitten on voinut olla reippaasti vastaanottamassa tulijaa.

Ja sauna on ollut turvapaikka, siitä lähtien kun koira tuli taloon. Koira ei ole päässyt saunaan häiritsemään ammattikissaa.
Muutosvaiheet elämässä jäävät yleensä mieleen.
Lohtua saa muistoista ja siitä tavallisesta arjesta ja elämästä jota on ympärillä.

Otto on ollut meille tärkeä. Erityisesti junnuassarille, jonka Otto kissatalla valitsi ystäväkseen. Junnuassari on tilannut kissanpoikasen. Katselemme sitten muuton jälkeen, joskos meille löytyisi jostakin kiva kissanpentu.

Terveisin
 
täti

Kommentit

  1. Lämmin osanottoni! Vaikea asia on edessäsi, eläinystävästä eroaminen on yksi elämän kovimpia paikkoja. Vajaa kaksi vuotta sitten olin saman edessä, kun oli aika varata se viimeinen eläinlääkärin aika rakkaalle labbikselleni. Suru on suuri ja ikävä rajaton. Ihanat muistot jäävät kuitenkin elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kyllä tämä koskettaa.

      Tämä on sen eläimen omistajan vaikein rasti.

      Poista
  2. Voi täti, surullisia uutisia. Kyllä oma kissa on oma kissa, ja Otto eteenkin, niin fiksu. Varmasti hän on tuonut monia rakkaita hetkiä sinulle ja koko perheelle, hän on elänyt hyvän kissaelämnä. Lämmin hali. Upeaa orkidea Otolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaari3 :( elämä on tällaista. Otto oli niin iso persoona. On outoa herätä aamuisin, kun se ei ole hoputtamassa ylös ja vaatimassa ruokaa. Kyllä näihin eläimiin, pieniinkin, kiintyy. Nyt on enää tuo koira, mutta jahka saadaan muuttojärjestelyt ohi, niin katsotaan, mitä tehdään.

      Poista

Lähetä kommentti