Trainerin panttivankina

Mau Kamut!

Mulle kävi kuulkaas vähän nolosti kuluneella viikolla. Täti ja assarit olivat pois kotoa ja junnuassari unohti vaatekaapin ovensa auki. Ihanaa, sanon minä. Minä rakastan vaatekaappeja! Menen heti nukkumaan hyllylle vaatteiden sekaan, jos vain suinkin mahdollista. Odotin, että junnuassari sulkee ulko-oven ja sitten minä menin kappiin.

Kaikki meni hyvin, kunnes olin juuri tulossa ulos. Silloin tuo tädin pahamaineinen Traineri valpastui ja tuli seisomaan mun eteeni. Lätkin sitä kirsuun sen kuin kissankäpälälläni ehdin, mutta koska sen suuri ja tyhmä ja voimakas en voinut sen ylivallalle yhtikäs mitään kun se työnsi oven kuonollaan kiinni ja sitten se vielä rojahti siihen vaatekaapin oven eteen makaamaan. Ei sellaista ovea avata vahvankaan kissan voimilla, johon nojaa ylipainoinen sakemanni.

Oli siinä kuulkaa jo pari kuplaa otsassa ja suurehko kolo vatsalaukussa, kun ei päässyt syömään eikä vessaan. Onneksi junnuassari tuli koulusta ja rupesi etsimään meikäpoikaa. Yritin huutaa, että täällähän minä, mutta ei se heti kuullut. Sitten onneksi hän huhuili, että missä Otto on. Aika äkkiä junnuassari käsitti, että missä minä olen, koska oven edessä makaava Traineri näytti syylliseltä. Assari avasi oven, löysi minut ja alkoi välittömästi ripittämään yhä oven edessä makaavaa Traineria.

 

Traineri, voitte arvata, oli vain syyllisen näköinen ja sitten se meni muina koirina makoilemaan tietsikkapöydän alle, jota se susi pitää luolanaan.

Minä en viivytellyt siinä vaiheessa, kun assari avasi oven! Monen tunnin pattivankina oleminen assarin vaatekaapissa ei ole kissan ruoansulatusjärjestelmälle ihan pikkuinen juttu. Minä syöksyinkin suoraa vessaan ja sieltä heti keittiöön pyytämään ruoka-annostani lautaselleni.

Terveisin

 

Otto

ammattikissa

P.S. Tuossa kuvassa Traineri on vielä aika pieni. Se on otettu toukokuussa heti seuraavana päivänä kun se oli muuttanut meille ja se lähti heti tutustumaan muutamaan koirakamuun.