Tapahtumaviikko

Mau Kamut!

Täti sanoi eilen assareille, että kyllä ne kaikista uskomattomimmat jutut tapahtuvat aina ihan oikeassa elämässä. Se oikea elämä kun ei aina muista noudattaa niitä reseptejä, joita maan asukas sille yrittää antaa. Siis kyllähän te tiedätte, että niin kissalla kuin ihmiselläkin on aika usein sellainen toivomuslista, vähän kun ostoslista, että mitä niin kuin haluaisi. -Heheh sanoin minä ja katsoin tätiä ja käpristin häntääni sen merkiksi, että nyt tuli taas jo ihan tarpeeksi tekstiä ja voisi pitää parin vartin ruoka- ja lepotauon.

Täti ei ollut tietenkään taas huomaavinaan. Se jatkoi, että kaupassakin sentään ennen vanhaan aina kysyttiin, että mitähän saisi olla. Täti oli kuulemma aina kysynyt, kun se oli välillä ollut kaupassa töissä silloin kun se oli vähän nuorempi. Ei kuulemma koskaan laittanut asiakkaille mitään sellaista, mitä asiakas ei kysynyt ja pyytänyt.

Assari yritti siihen väliin sanoa, että nyt on supermarketit, että siellä ei niitä myyjiä ole. Siellä valitaan kaikki ihan itse. - Joo tiedetään hihkui täti ja näytti siltä, että nyt tulee taas sanomista sitten enemmänkin. -Ne supermarketithan ne vasta oikein paikkoja ovatkin, jatkoi täti. -Siellä pitää itse löytää itselleen sopivin tuote ja sitten arvioidan sen käyttöominaisuuksia. Ketään et näe, jolta voisi kysyä ja ihmetellä käyttöohjeita tms. Auton tuulilasinpyyhkijätkin vaan ostetaan, että katsotaan jostakin manuaalista, että mikähän mun automerkkini mahtaa olla, sitten pitää tietää vielä tyyppi  ja sitten valitaan sen mukaan. Pitää vielä tietää vuosilukukin, koska se auto on valmistettu. -No sullahan on Volvo, sanoi assari 4. - Niin on sanoi täti. Volvoja on monenlaisia ja eri ikäisiä. Ei sellaista kaikkea voi muistaa.

-Niin tää nykyelämä, se on kuin supermarket, luullaan että on valinnanvaraa, mutta sitten kun kattotaan hintoja, niin huomataan, että ei ookkaan varaa. Mihinkään. Tai jos on, niin ei osata päättää mitä otetaan.

Sitten kun vielä tapahtuu kaikenlaista, niin sitä vähemmän on varaa kaikkeen muuhun. Esim. fillarista hajoaa kumi.

- Etkö sä voisi pyytää sun kamusetää paikkaamaan niitä fillarinkumeja ehdotti Assari 3. - No en voi, sanoi täti. Parempi opetella tekemään sekin homma ihan itte.

Sitten yhtenä aamuna, menneellä viikolla, taisi muuten olla perjantai, Traineri pyydysti oravaa aamupalakseen. Tädillä meinasi olla jonkinasteisia haasteita sen pysäyttämisessä. Minä sentään tyydyn vain tipuihin enkä tartte tätiä kaveriksi. Osaan kiivetä ihan itte puuhunkin ja tulla sieltä alaskin.

Ei tartte kuulkaa tätä jätkää paljon avittaa. Ainut ongelma on vaan siinä, että meikä ei pääse ulos. Täti ei päästä. On niin seonnut tuon Trainerin kanssa, että kissakin joutuu kulkemaan narussa.

Sitten samaisena perjantaina täti kävi hajottamassa sen työpaikallaan yhden tuolin.

Se sanoi, että se vaan istui siihen. Mä sanoin sille, että se on kuule asia hyvä täti nyt niin, että jos tuolit hajoavat vaan istumalla, niin sitten kannattaisi kyllä tehdä asialle jotakin.

Täti yritti selittää jostakin liiamuksista ja ties mistä. Mä sanoin, että tekosyitähän löytyy aina vaikka "naapurin erkistä", jos sille linjalle lähdetään, mutta kyllä kannattaa kattoa vaan ihan sitä omaa naamavärkkinään ja miettiä mitä tuli tehtyä ihan itte. Yleensä se syntipukki tuijottaa sieltä peilistä.

Siinä vaiheessa Traineri laski vähän päätään. Se oli just käynyt dyykkaamaassa roskiksen eikä sitä olis voinut vähempää kiinnostaa taas kerran aloitettu syyllisyyskeskustelu.

Lauantaina täti harjasi Traineria puistossa ja siitä irtosi niin paljon karvaa, että täti jo luuli, että siitä tulee kokonaan kalju. Mutta Traineri näyttää ihan samanlaiselta ja karvaa irtoaa vieläkin niin paljon, että jos täti olisi kaiken kerännyt, niin se olisi voinut ruveta huovuottamaan sitä langaksi. Tulisikohan muuten koirankarvasta lankaa? Onko kukaan koskaan kokeillut?

Täti piti sitten yksityistä autokoulua, ja ilmiselvästi myös laitointa autokoulua, menneellä viikolla.

Siis lähtökohtaisesti autokoulutoiminta on luvanvaraista (ks. luvanvaraiset elinkeinot) eikä tädillä ole sellaista lupaa. Tarkenneteaan nyt kuitenkin, että täti ei antanut ihan suoranaista liveajo-opetusta, vaan se piti kysymättä ja pyytämättä maksuttoman teoriatunnin yhdelle kuskille, joka yritti muotoilla sen Volvoa uuteen muottiin. Onneksi Volvon peltit on yhtä kovaa ainesta kuin tädin pää, joten autoon ei tullut mitään jälkeä. Mutta täti siis opetti kuskia peruuttamaan. Käski mennä harjoittelemaan parkkipaikalle yksikseen ja opetella tekemään homma peilien kautta.

Sitten  täti löysi mukavan kämpän assareille, itselleen ja meille. Siis tarinan alkujaksohan oli se, että assarit ja täti saivat käskyn myydä niiden kämppä ja muuttaa hiton kuuseen. Käsky ei nyt sentään käynyt keisari augustukselta eikä muultakaan suurelta julkkikselta. (Minusta tulee siis kodinvaihtajakissa). Merinäkymät ja huippupaikka. Täti sanoi, että hyvä onni huono onni kuka tietää. Se täysiorpo, 87-vuotias paksulompsainen setäkin varmaan muuttaa jossakin vaiheessa tädin eläintarhaan. Täti tosin sanoi, että ehkä sitä ei niin kauheasti kiinnosta.

Kaiken muun lisäksi täti tietenkin kustansi, kuljetti ja kannusti assareita. Assarit harrastavat kaikenlaista ja tädin pitää sitten tietenkin olla huoltojoukoissa. Täti itsekin kävi vähän siellä sekä täällä. - Oli oikea mukava kamutapaaminen hyrisi täti. - Jaahah, me sanottiin Trainerin kanssa ja tutkittiin tädin käsilaukku heti perusteellisesti.

Tädin tapahtumaviikko on ollut ilmiselvästi sellainen, että olisi ollut ehkä helpompi kertoa, mitä tädille ei tapahtunut, kuin se mitä tädille tapahtui.

 

Terveisin

Otto

ammattikissa