Täti kertoo tarinan

Mau kamut!

Me istuttiin tädin kanssa partisilla tässä jo jokin aika sitten eräänä suhteellisen kauniina syyspäivänä. Se taisi olla syyskuun alkupuolta. Oli siis sellainen oikein kiva ja aurinkoinen iltapäivä. Täti oli käynyt Trainerin kanssa siinä vaiheessa lyhyellä visiitillä Trainerin vakiopuistikkoon, jossa traineri käy sekä aikaisin aamulla että iltapäivällä. Illalla se pääsee, sitten kun täti ja assarit ovat saaneet pääosan päivän duuneista kasaan, vähän pidemmälle lenkille. Päälenkille, sanoo täti. Joskus päälenkki kestää parikin tuntia tai enemmän. Varsinkin, jos assari 3 lähtee juoksuttamaan Traineria.

Niin siis mitäs mun nyt pitikään tässä kertoa. Ai niin täti ja minä siis istuimme partsilla ja prinsessa tuli siihen meidän seuraan ja Trainerikin kattoi pariin kertaan ovesta, mutta se ei tullut sisään, kun se yleensä on partisilla vaan silloin, kun täti laittaa sen sinne kärsimään ehdonlaista ja ehdotonta poistumuskieltoa, kun se on tehnyt jotakin sellaista, mistä täti ei nyt niin kauhiasti tykkää. Siksi se ei niin mielellään tule sinne vapaaehtoisesti ja täti sanoo, että se on oikeastaan ihan hyvä. On edes jossakin osassa edes sellainen trainerivapaa alue, jossa kissat saavat olla rauhassa.

Tädin kanssa kattottiin siinä lintuja. Oli puluja pari kappaletta, yks harakka ja varis. Sitten porukassa oli yks lokkikin, joka ei oikeastaan ollut lokki...siinä oli jotakin outoa. Sillä oli sorsan jalat. Oli luultavasti ollut romanssi vähän toiseen sukuun kuuluvan yksilön kanssa...

Sitten täti oli vähän aikaa hiljaa. Se sanoi, että sellaista tapahtuu oikeastaan aika paljon, että menee vähän geenit sekaisin enemmän kuin olisi tarpeenkaan. Mä kattoin sitä siinä vaiheessa aika kiinnostuneena. Tajusin heti, että ei kannata kauhiasti tätiä nyt häiritä, jos haluaa kuulla hyvän tarinan. Siksi mä nyökkäilinkin vaan vähän vakavan näköisenä. En oikein edes uskaltanut mutista hyväksyvästi, että en vaan keskeyttäisi tätiä.

Täti tuijotteli sitä sorsaan sekoittunutta lokkia ja sanoi, että kun joutuu vähän kun valepukuun omassa elämässään, niin silloin on vähän hankala taapertaa matkaansa suuntaan jos toiseen. Kattoin täti ihan kysymysmerkkinä ja odotin. Jotenkin se täti vaikutti aika harvasanaiselta ja mietteliäältä. Sitten se sanoi, että joskus luulee tunteneensa läheiset ihmiset aika hyvin. Mutta ei kuitenkaan tunne. Tulee yllätyksenä sellaisia asioita, joihin ei ole osannut millään tavalla varautua.

Kattoin tätiä pitkään. - Mistä sä nyt oot niin yllättynyt?,  kysyin varovasti. - Vähän kaikesta, sanoi täti. Ja sitten se jatkoi... ehkä kuitenkin eniten kieroilusta. Se tuntuu jotenkin niin kummalliselta, että ihmiset jaksavat kerta toisensa jälkeen kieroilla oikein kunnolla.

Sitten täti kertoi jostakin tutkimuksesta, jossa oli pohdittu vähän perusteellisemmin sitä, kuinka valhe saadaan näyttämään todelta. Odotin, että se olisi kertonut vähän lisää, mutta sitten se juttu jotekin lopahti. Jäin kattomaan tätiä mietteliäänä. Mitähän se nyt oli taas koheltanut? Se ei suostunut jatkamaan jutusteluaan, vaikka kehräsin parhaani mukaan. Sitten kyllästyin ja lähdin keittiöön katsomaan, jos joku assareista olisi paikalla ja antaisi ruokaa.

Terveisin

Otto

ammattikissa