Junakissa ja autokissa

Kamut!

Olen ollut sekä junakissa, että autokissa. Täti pakkasi minut kantokoppaan ja otti mukaansa junaan. No siitä reissusta on jo aikaa, mutta silti. Minä en siitä reissusta oikein tykännyt.
Täti sanoi heti kun lähdettiin ulos, että nyt Otto tulee sitten taas jotakin sellaista, mistä sinä et taida yhtään tykätä. Minä tietenkin sanoin, että mitäs ihmettä siten teet sellaista, mistä minä en tykkää. Siihen täti liversi, että kun assistenttejä ei nyt huvita tulla hoitamaan minua, niin sen on pakko ottaa minut mukaan. Murjotin hyvän tovin kantokopassani. Hyi. Kaikkea sitä kuulee, että ei tulla ammattikssan hoitajaksi. Tosin olin viime kerralla vähän tympääntynyt tähän yhteen assariin. Siitä ei ollut oikein seuraa.

No sitten täti hommasi itselleen auton.Se sai sen yhdeltä assariltaan lainaksi. Ja kuinka ollakaan, minusta tuli sitten samalla reissulla autokissa. En oikein tiedä, kummasta tykkään vähemmän junasta vai autosta. Ehkä kuitenkin junasta. Juna kolisee ja rämisee ja viimeksi samaan vaunuun osui äänekäs koira. Se kuvitteli, että minä olen siellä junassa sitä varten, että se voi haukkua minulle koko matkan ja hyökkiä kohti häkkiäni.

Kyllä junaihmisten pitäisi ymmärtää, että kissoja ja koiria ei panna samaan vaunuun. Me kissat osaamme olla hiljaa, mutta koirista pääsee vähän liikaa ääntä. Istuin peloissani häkissäni ja pörrötin karvani. En ollut juttutuulella, enkä siksi  sanonut mitään.

Sitten täti kävi assareiden kanssa tuolla kissatalolla. Hmm... sanoivat, että ottavat sieltä kotihoitoon yhden kivan kissan kohtapuoliin. Minä saan kuulemma päättää saako se sitten jäädä meille vai ei. En tiedä ollenkaan onko se hyvä idea. Tunnistin kyllä hajun, kun ne tulivat takaisin. Haistelin nimittäin niiden kenkiä tosi tarkasti ja katselin ympärilleni vähän hartiat kyyryssä. Täti kysyi, että löytyykö tuttuja. Minä sanoin, että mitäs luulet ja livahdin nopeasti pois eteisestä. En totta tosiaan ole yhtäään varma, onko hyvä idea, että täti hankkii minulle seuraa.


Terveisin

Otto
ammattikissa

Kommentit

  1. Onpas sinulla ollut paljon uusia kokemuksia, että oikein junaan oot päässy. Koirat on kyllä aika sivistymättömiä, että ei nyt hetkee osaa hiljaa olla. Kyllä se kaveri voi olla ihan kivakin. Ei tarvi olla yksin ja voitte porukalla tätiä kiusata.

    VastaaPoista
  2. Mau,

    Tuota en ole tullutkaan ajatelleeksi, että voimme porukalla kiusata tätiä. Hmmm... erinomainen pontti suorastaan.
    Voin ryhtyä harkitsemaan tuota kaveria vähän positiivisemmasta näkökulmasta.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti