Täti mainostaa


Meidän täti sai mainoksen hyppysiinsä ja se ryhtyi heti itsekin mainostamaan eteenpäin tätä näytelmää. Täti sanoi, että aika moni assari on osallistunut tuon näytelmän tekemiseen.

Täti on ollut kiltti ja ahkera ja eilen minä sitten laitoin tassuni tädin syliin ja katsoin sitä silmiin ja sanoin mau. Täti sanoi, että onpas liikuttavaa. Minä kysyin heti, että mitäs liikuttavaa tässä mukamas on.
Ei mitään. Minä olen ajatellut asua teillä sitten loppuelämäni, kunhan opit ainakin seuraavat asiat. Sitten annoin tädille luettelon: minua ei saa häiritä kun olen päiväunilla, kauneusunilla tai millä muilla unillani tahansa, muuten kuin erityisen painavasta syystä. Erityisen painavaksi syyksi voin hyväksyä ruoan.

Täti ei ole vielä tajunnut, että minulle ei pidä tarjoilla kanaa. Minä en pidä ollenkaan kanasta. Ruoan pitää olla tietyn merkkistä eikä tädin auta kuin etsiä juuri sellaista ruokaa, josta minä pidän.

Tädille sanottiin kissatalolla, että minulle ei saa antaa jääkaapista mitään. Täti on noudattanut neuvoa, sillä tädit kissatalolla sanoivat, että minä lihon, jos saan makupaloja. No kyllä minä poika osaan huolehtia, että kun täti ei näe, niin jääkaapista putoilee kinkkuja minun lautaselleni.
Ja juustoa. Minä pidän erityisen paljon kermaisesta juustosta. Täti sanoo, että sellainen on kissalle epäterveellistä, mutta minä sanon, että kissa pitää kermaisesta ja maistuvaisesta juustosta.

Tädistä tulee ihan kohtuullinen kissanpalvelija, kunhan hän tajuaa vain näitä pieniä yksityiskohtia, joita kissan
palvelijan tulee tajuta, ollakseen riittävän hyvä palvelija.

Marraskuisin terveisin

Otto
ammattikissa

Kommentit

  1. Hienoa, että täti alkaa oppimaan tavoille :) Ootte vähän turhan kaukana, tulla teatteriin.

    VastaaPoista
  2. Mau Amalia!

    Täti viuhtoo ympäri kyliä ja se ei ehdi hoitamaan ollenkaan minun asioitani.
    Nyt sentään minulla on ruokia, mistä valita.
    Syön yhtenä päivänä vähän yhtä ruokaa ja toisena toista.
    Aamuisin komennan tätiä antamaan minulle tuoreruokaa. Täti ei ole kovin hyvä siinä asiassa. Se puuhaa aina kaikenlaista, mikä sitä itseään sattuu kiinnostamaan.
    Minun pitää sitten välillä vähän komentaa lujemmin.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti